Yritin saada unta kaikin keinoin kun päässäni alkoi pyörimään ajatus blogista, paikasta minne voisin purkaa kaiken mikä mielessä pyörii ilman että rasittaisin ketään (jos joku parka tänne eksyy niin vastuu ei ole minulla). Itseasiassa mielessäni pyöri lukemattomien lauseiden verran tekstiä jotka olisi pitänyt saada paperille mutta tietenkin kun sain kammettua itseni sängystä ja koneen päälle pää on tyhjää täynnä... Onneksi aivoissani poukkoilee kokoajan millon mitäkin niin ei ole vaikeaa kirjoittaa, vaikeampi on saada ajatus kiinni ja "paperille". Kirjoitukseni ei ole hirveän johdonmukaista, vääriä sanoja tuppaa tulemaan joihinkin väleihin kiitos keskittymishäiriöni... Ajatus on nopeampi kuin sormet.
Olen huomannut viime aikoina vihaavani (ehkä liian vahva sana, halveksun? Olen turhautunut heihin?) ihmisiä, en kaikkia, vain heitä jotka ovat älyllisesti vajavaisia eivätkä häpeile näyttää sitä (tai sitten eivät vain tajua kuinka idioottimaisen kuvan antavat itsestään). Välillä on hyvinkin tuskaista lukea erästä palstaa ja huomata että noin 70% ihmisistä ei kykene ajattelemaan omilla aivoillaan, etenkin nyt kun sikainfluenssa puskee joka tuutista. Herran jumala sitä hysterian määrää! Kannattaisi kai olla lukematta mutta siitä saa hyvät naurut välillä... Ja pääsee väittelemään, se vain ei ole kovin antoisaa kun toinen osapuoli ei ymmärrä mistään mitään ja perustelut on olemattomat + olen aika kiivas luonne joten kasvokkain tapahtuva väittely onnistuisi paremmin kuin sanallinen. Yleensä tyydyn tuhisemaan kiukusta ja jupisemaan itsekseni enkä edes vaivaudu miten väärässä kyseinen henkilö onkaan, tai jaksa valistaa kuinka mukavaa olisi jos hän osaisi ajatella asioita muidenkin kuin itsensä kannalta.
Rumasta perhosen toukasta kuoriutuu kaunis perhonen, yleensä, meidän ihmisten kohdalla se menee niin että kauniista perhosesta taantuu ruma toukka. Monellakin tavalla, ulkokuori saattaa olla korea mutta sitten kun mennään pään sisään totuus on aivan toinen.... Käytös on lapsellista ja rumaa. Onneksi on poikkeuksia mutta näin se turhan usein menee.
Saan olla onnellinen älykkäästä miehestäni, on rentouttavaa keskustella henkilön kanssa joka oikeasti osaa ajatella asioita monelta kantilta eikä ole vain komea ulkokuori täynnä tyhjää. Ainoa miinus siinä on että hän on minua älykkäämpi, tunnen itseni valitettavan usein tyhmäksi. Onneksi asiaa voi korjata, kun vielä olisi malttia siihen.
En tiedä johtuuko se että minulla ei ole ystäviä, tai on niitä joitakin, heitä ei vaan koskaan enää nykyään tapaa, johtuuko se siitä että olen niin turhautunut muihin? En jaksa tuhlata aikaani idioottiin kun tarjolla voisi olla älykästäkin juttuseuraa, juttuseuraa joka on päässyt sen hiekkalaatikko vaiheen ylitse. Jokainen tarvitsee toisen ihmisen, jonkun johon tukeutua, yksin ei jaksa rämpiä suossa loputtomiin. Minulla on yksi sellainen, tarvitseeko niitä olla enemmän? Jonkun mielestä sosiaalinen verkosto on super tärkeä, mutta mitä tekisin ihmisillä joiden kanssa ajatukset eikä mikään muukaan kohtaa... Huomaan taas ajattelevani mitä hyödyn siitä että minulla olisi ystäviä, ystävyyshän on pyyteetöntä. Ja pah. Väitän että ajattelutapani on suht järkeenkäypä vaikka hieman kylmä jonkun mielestä.
Tämä teksti varmaan vilisee virheitä, en jaksa niistä välittää tähän aikaan yöstä, eikä niillä ole merkitystä, ei tämän tekstin kielioppi vaikuta elämääni millään tavalla. Eikä sitä aina jaksa olla niin tarkka, älykäs ja aikuinen.
Taidan mennä tupakalle ja yrittää vielä unta... Ehkä muistan tämän blogin tässä joku uneton yö, turhautunut aamu tai jotain.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti