Ja allekirjoittanut ei kovin viisas ole. Että pitikin taas. Määrä ei ollut päätä huimaava mutta vaikutus kyllä. Ei koskaan enää! Ja nyt pysyn päätöksessäni. Mikähän siinä on että 2-3kk onnistun välttelemään kyseistä ainetta mutta sitten tarjoutuu tilaisuus ottaa ja överiksi menee. Joka ikinen kerta. Mun parisuhde on entinen parisuhde tällä menolla.
Ja seuraavana päivänä morkkis on armoton, alennuin jälleen kerran niiden tasolle jollainen en halua olla. Luojan kiitos seura oli vielä huonommassa kunnossa joten muistikuvia heillä tuskin on mutta mitä on mahtaneet muut ihmiset ajatella? Hävettää...
Tuskaa lisää sekin että mieheni ei alkoholia käytä joten häneltä en saa sympatiaa sekoiluilleni, eikä tarvitsekaan.... Toki olisi kiva että kun itkee silmät päästänsä koko päivän sängyn pohjalla, ei sen takia että olisi fyysisesti huono olo vaan henkisesti niin olisi mukavaa jos toista kiinnostaisi edes lohduttaa. Mutta ei. En sitä ansainnut joten....
Onneksi tänään alkaa elämä voittaan, vitutus on armoton edelleen mutta ei niin hallitseva. Silmätkään eivät ole enää itkemisestä turvoksissa, nään eteeni jo suht hyvin.
Pelkään kuollakseni sitä hetkeä kun mies tulee kotiin ja joudun kohtaamaan halveksunnan mikä hänen kasvoiltaan loistaa....
Ennen osasin ottaa normaalisti. En tiedä olenko tullut vanhaksi vai mikä ihme on kun aina menee yli? Vaikka kuinka vähän ottaisin ja yrittäisin varoa niin... En halua enää joutua alttiiksi tilanteille mitä jouduin kokemaan. Turvattomuus, kaukana kotoa, ei akkua puhelimessa on helvetillinen olotila...
No ehkä nyt sitten oikeasti pystyn pysymään alkoholista erossa. Pyysin jo mieheltäni että tsemppais mua päätökseni kanssa, muistuttaisi kuinka helvetillinen morkkis on seuraavana päivänä vaikka illalla olisi kuinka mukavaa. Toisaalta, tunnenko morkkista koska olen käyttäytynyt huonosti vai koska mieheni on niin pettynyt minuun? Katsoo kuin saastaa ja mököttää pari päivää, ryöstää ihmisarvoni hetkeksi. Toisaalta ihmiset saavat tehdä virheitä, toistaakkin niitä, mutta minun pitää olla erilainen. Se on rasittavaa toisinaan koska haluaisin nollata pääni silloin tällöin muutaman kuukauden välein. Parempi vain että teen sen tästä lähtien ilman alkoholia niin kotona pysyy ilmapiiri puhtaana.
Otan juhlimisesta kaiken irti varmaankin sen takia että se on niitä harvoja kertoja kun nään muita kuin lapseni ja mieheni. Nään pitkästä aikaa ihmisiä joiden näkemisestä saattanut kulua vuosiakin koska olen linnoittautunut neljän seinän sisälle aika vahvasti nykyään.
Lapseni ei ole koskaan kotona kun lähden juhlimaan tai tulen sieltä. Pidän tarkasti huolen siitä että hän ei joudu näkemään krapulaista äitiä tai hiprakassa juhlimaan lähtevää äitiä. Siitä en siis joudu kantamaan huonoa omaatuntoa... Yksi harvoista asioista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti